Kissatrion kuulumisia: Kissatrio + 1

Kissatrio on saanut nyt lisäyksen. Porukkaan on tullut mukaan pieni tyttöpentu nimeltään Patina. Patina tuli meille perjantaina 16.9.2016 RekkuRescuen kautta, kuten aiemmin Velho ja Kanelikin. Patina (ent. Martta) on pentueesta, joka oli loukutettu Sulkavan kirkon pihamaalta. Pennut on arvioitu syntyneen kesäkuussa 2016.

Patina on ihastuttava ja rohkea pieni kissanpentu, jolta ei myöskään luonnetta puutu. Ensimmäisen nukutun yön jälkeen se antoi jo silitellä itseään ja nauttii valtavasti paijauksista ja rapsutteluista - jopa niin, että se saattaa keskeyttää leikit ja heittäytyä selälleen ja keskittyä täysin hemmotteluihin. Patina kehrää kovaan ääneen rutisemalla ja haravoi voimallisesti. Ja kun oikein vauhtiin pääsee, kehräys ja haravointi jatkuu jopa syödessä. Ja koska pentukissan kynnet ovat neulanteräviä, nämä hellyydenosoitukset myös tuntuvat (ja näkyvät) erittäin konkreettisesti. Aluksi palveluväen oli kuitenkin aloitettava lähestyminen aina joka aamu alusta uudelleen, koska yön aikana oli ehtinyt jo unohtua, että nuo suuret otukset ovat niitä ystävällisiä "käsiä", jotka leikittävät, ruokkivat ja ennen kaikkea paijaavat niin mukavasti. Leikeistä huomaa, että pentu on syntynyt villinä. Aiemmin Kanelin niin hienot petomaiset hyökkäysleikit kalpenevat tämän nopean ja tarkan saalistajan rinnalla. Myös ruokaillessa huomaa, että Patina osaa käyttää hampaitaan. Vertauksena ruohon syönti – Velhoraukka vieläkin kolmevuotiaana vetelee ruohonkorsia etuhampaillaan kun taas pikkupentu osaa taitavasti käyttää takahampaita ja katkaista ruohon järsimällä.

Kissatriomme jäsenet olivat odotetusti kauhuissaan uudesta tulokkaasta. Kaikki sähisivät kuolemaisillaan pelosta itseään monin kerroin pienemmälle otukselle. Tutustuminen alkoi varovasti aluksi haistelemalla tilaa, jossa pentu on ollut eristettynä ja nukkuu vieläkin kaikki yöt ja viettää suuren osan päivistä. Kaneli oli alusta asti äärimmäisen kiinnostunut tulokkaasta ja ensimmäisenä vähitellen rohkaistui tutustumaan ja luopui sähinöistä. Kun Kaneli rauhoittui, rauhoittui myös Velho - vaikka Velho edelleen pelkää ja juoksee Patinaa karkuun, jos se tulee lähelle. Patina itse ei ole ollut moksiskaan isojen kissojen uhoamisesta, vaan ilmoittaa pienellä lintumaisella kurnautuksella, että nyt on aika leikkiä ja puskee, juoksee päin ja haastaa hippaleikkiin, sillä seurauksella, että Velho pakenee kylpyhuoneeseen ja Kaneli lähtee karkuun Patinan juostessa perässä.

Meidän (nyt siis toinen) harmaa kissamme Nemo on itseoikeutetusti täysin nyreissään uudesta tulokkaasta. Se ilmaisee tyytymättömyytensä tilanteeseen sähisemällä ja murisemalla ja jos Patina silti uskaltautuu liian lähelle, tulee tassusta. Tästä huolimatta myös Nemo on äärimmäisen kiinnostunut uudesta jäsenestä, vaikkei se sitä haluaisi näyttää. Nemo käy hiljaa hiipien aina tilaisuuden tullen haistelemassa Patinan huonetta nurkasta nurkkaan ja potkimassa omasta mielestään pahanhajuisia ruokia. Osoittaakseen ylemmyyttään se yleensä käy vielä juomassa vesikupista ja lopuksi talssimassa vessalaatikolla. Mutta koska Patina ei pelkää edes Nemoa, on Nemokin vähitellen luopunut sähinöistään. Hauska pieni yksityiskohta on, että Patina pitää myös lämpimistä paikoista ja se on löytänyt saunan, jossa Nemo majailee suurimman osan päivästä nukkumassa. Näkymä on todella hellyttävä, kun pieni ja iso harmaa nukkuvat lähes vierekkäin ylimmäisellä lauteella - täysin sulassa sovussa. Patina on muutenkin hieman ihastunut Nemoon ja haluaisi kaikella tavalla tehdä tuttavuutta lähemmin. Joskus se onnistuukin vähän vahingossa, kun Nemo ei ehdi estelemään. Mutta on jo nyt nähtävissä, ettei Nemo selvästikään ole asiasta niin harmissaan kuin mitä se antaa näyttää.

Tutustumisvaihe on siis sujunut paremmin kuin olisi koskaan voinut kuvitella ja todella nopeasti. Kissatrion jäsenet ovat tosin kaikki edelleen hieman hämillään eivätkä oikein tiedä miten käyttäytyä. Kaneli, jota ei tähän päivään asti ole paljon sylissä pidelty (ponnahtaa kuin jousi saman tien pois), viihtyy täysin rauhallisena käsivarsilla kuin mikäkin sylikissa konsanaan. Velho, joka ei pentuaikojen jälkeen ole nukkunut kiipeilytornin huipulla (Kanelin vakinukkumapaikka), makoilee siellä nyt joka ilta.

Kaneli ja Patina tulevat tosi hyvin toimeen, mikä oli tietysti alkuperäinen ajatus, että meidän ADHD-kissamme saisi itselleen juoksukaverin. Nyt tuo toive näyttäisi toteutuvan. Tytöt juoksevat peräkanaa ja vuoronperään jahtaavat toisiaan. Näky on todella hauska. Kaneli on myös ottanut hoivaroolin itselleen ja tomerasti pesee pienempäänsä ja Patina antautuu ja tuntuu nauttivan huomiosta.

Patina on selvästi se puuttuva palanen ja ainakin nyt näyttäisi siltä, että tämä pieni rohkea ketunpennulta näyttävä kissanpentu yhdistää olemuksellaan ja energiallaan koko porukan yhteen.