Kissatrio + 1 – uusi vuosi, uudet seikkailut

Kissatrion ”lisuke” Patina on ottanut pomon paikan pysyvästi. Tämä puolivuotias ketunpentu hallitsee kissatrioa isolla egollaan ja rohkeudellaan. Patina ei pelkää mitään ja on melko pian huomannut, että kaikki muut pelkäävät herkästi ihan kaikkea. Joten ei ole ollut kovin suuri työ päästä hallitsemaan kissatrioa. Kanelikin on luovuttanut jo tässä taistelussa, vaikka aluksi yrittikin pitää kiinni omasta johtajuudestaan. Mutta Patina on nopeudellaan masentanut jopa ikiliikkuja-Kanelinkin – aiemmin Kaneli oli aina se, joka ehti joka paikkaan ensimmäisenä (vei lelut ja herkut). Nyt Kaneli-raukka on kohdannut voittajan ja joutuu katsomaan vierestä (yhdessä Nemon ja Velhon kanssa, jotka ovat jo aiemmin tyytyneet osaansa), kun Patina leikkii. Tästä huolimatta kaikki kissat hyväksyvät Patinan täysin ja nukkuvat hyvässä sovussa vierekkäin milloin missäkin kokoonpanossa.

Ketunpentu on vallannut Nemon paikan.

Patina on myös kasvanut hurjalla vauhdilla. Syyskuussa meille saapunut pieni ruippana on nyt jo yli kolmekiloinen vanttera ”teini”. Patina on selvästi myös ruumiinrakenteelta isokokoinen – tassut ovat paksut ja vantterat ja häntä todella pitkä. Jo nyt Kaneli näyttää hentoiselta Patinan vieressä ja jopa Nemokin lähes samankokoiselta, vaikka ikäeroa on reilusti. Ainoastaan Velho näyttää vielä selvästi suuremmalta. Saa nähdä onko tässä pennussa jotain metsäkissan perimää ja kuinka kookkaaksi se sitten lopulta kasvaakaan.

Huvittavaa on myös seurata, kuinka Patina vähitellen muita kissoja seuraamalla omaksuu itsekin erilaisia uusia tapoja: kuinka kaikkea ruokaa ei kannata suoralta kädeltä syödä, vaan on hyvä odottaa, onko tulossa jotain vielä parempaa. Kaikkia keittiöön saapuvia kaksijalkaisia kannattaa seurata tarkasti, jos niillä olisi jotain herkkua annettavana – ja aina kannattaa vähän kerjätä, vaikkei olisikaan (tässä Velho näyttää väsymätöntä esimerkkiä – se istuu kuin patsas jähmettyneenä ja jaksaa odottaa mahdollisesti annettavaa herkkupalaa, jota se ei todennäköisesti edes syö). Patina on myös oppinut muiden kissojen hieman arveluttavan ”leikin”, jossa kytätään hyökkäysasennossa aina sitä, joka on asioimassa vessassa ja hyökätään kimppuun, kun tämä yrittää vauhdilla päästä ovenraosta karkuun. Kanelille tämä edelleen aiheuttaa välillä niin suuria paineita, ettei se uskalla mennä sinne yksin varsinkaan pidemmäksi aikaa ja kutsuukin palvelusväkeä apuun tiukalla miukumisella. Palvelusväki sitten seisoo oviaukossa ja turvaa rauhallisen vessakäynnin ja hätistelee ”pedot” vähän kauemmaksi. Jokainen tosin saa tuntea nahoissaan saman kohtalon, mutta muille kuin Kaneli-raukalle se ei tunnu olevan sen suurempi ongelma.

Patina ottaa rennosti ja odottelee rapsutuksia.

Patina nauttii edelleen tosi paljon rapsutuksista ja läheisyydestä, mutta teini-ikään tietysti kuuluu, ettei sitä sovi näyttää. On tosi harmillista, kun huomionosoitukset tuntuvat niin pahuksen hyvältä eikä millään malttaisi olla sylissä ja antautua täysin hemmoteltavaksi. Tosin Patina on oppinut myös itse ilmaisemaan, että NYT on hyvä hetki rapsutella ja joskus tulee jopa ihan kerjäämään hyväilyjä. Patina tervehtii sekä muita kissoja että meitä ihmisotuksia pienellä kujerruksella. Muuta ääntä siitä ei sitten lähdekään.

Päivisin ei myöskään kannata tuhlata liikaa energiaa leikkimiseen ja juoksemiseen, vaan se tulee säästää siihen, kun isäntäväki sammuttaa valot ja käy nukkumaan. Patina villitseekin helposti koko lauman juoksemaan, kun ne muutoin nukkuisivat täysin tyytyväisenä ja rauhassa koko yön. Onneksi mitään varsinaista pahantekoa ei Patina ole harrastanut, vaikka ihan pentuna uhkaavasti näytti siltä, että se olisi erityisen kiinnostunut kaikista johdoista. Nyt se kiinnostus on onneksi lopahtanut ja virikkeitä ja tapahtumaa on sen verran riittävästi, ettei tarvitse keksimällä keksiä ajanvietettä. Uteliaana pentuna sen täytyy tietysti tutkia kaikki paikat ja löytääkin jatkuvasti jotain uutta ihmeteltävää.

Meillä on tullut tavaksi laskea aina kissat (”Nemo, 1, 2, 3”) ennen kuin viimeinen henkilö lähtee ulos. Nyt se on entistäkin tärkeämpää, koska Patina ei mau´u, vaikka jää oven taakse, vaan istuu siellä hiljaa niin kauan, että joku tajuaa tulla sitä etsimään. Ainoa vihje tahattomasta piilopaikasta on toisten kissojen haahuilu lähistöllä. Jos jossain tapahtuu jotain, on Patina paikalla – AINA. Jos näin ei ole, on varsin todennäköistä, että se on jumissa jossain oven takana. Lähes päivittäin sitä saakin etsiä, koska se on niin nopea ja äänetön, että vaikka kuinka yrittää sulkea oven ja katsoa, ettei sinne jäänyt ketään, niin sieltähän sen Patina aina löytyy. Onneksi töihin lähtöä nopeuttaa se, että Patina on oppinut Kanelilta tavan odottaa palloksi rutistetun paperinpalan (yleensä joku kauppakuitti) heittoa ennen ovesta ulosmenoa. Ja jos Patina ei ole kytiksellä eteisessä siinä vaiheessa, kun puet ulkovaatteita, niin on melko varmaa, että se on jäänyt jumiin jonnekin suljetun oven taakse. Siksi aina viimeiseksi ennen lähtöä: näköhavainto kissoista - Nemo, 1, 2, 3.

Patina pomottaa

Patina on kotiutunut todella hyvin ja ottanut paikkansa kissatriossa. Ehkä hieman liiankin hyvin. Tämä peloton kissanpentu haastaa vuorollaan jokaisen yhdessä ja erikseen – jopa kissatrion kiistattoman kuninkaan Nemon.

Haastaminen alkaa yleensä leikillä. Patina päästää kurkustaan undulaattimaisen kurnauksen merkiksi, että nyt leikitään ja hyökkää kimppuun. Mikäli taistelu saa vakavampia sävyjä siten, että joku isompi kissa osoittaa tyytymättömyytensä sähisemällä, niin Patina laittaa kierroksia lisää hyökkäykseensä ja säntää armottomasti vastustajansa kimppuun – puree takajalasta, köyristää selkänsä ja pörhistää häntänsä ja iskee kimppuun niin kauan, että toinen luovuttaa ja säntää karkuun. Yleensä kyse on maton valloituksesta – Patina ajaa ”vastustajansa” pois matolta ja tepastelee sitten voittajana ylpeänä pitkin maton reunaa. Nyt usein Velho ja Kaneli jopa kiertävät olohuoneen maton ja varovat astumasta sille. Sama koskee myös makuuhuoneen sänkyä. Kukkulan kuninkaana Patina ajaa sieltä kaikki muut pois ja vartio sitten riehakkaasti saavuttamaansa etuaan. On joskus jopa ihan säälittävää katsoa kuinka monta kertaa suuremmat kissat maukuvat hädissään, kun pieni herhiläinen on niiden kimpussa.

Kissatrio + 1 tulee kuitenkin erinomaisesti toimeen keskenään. Patina toimii tavallaan liimana koko porukan välillä. Jokaisella on oma suhteensa Patinaan ja Patina aidosti tykkää niin Velhosta, Kanelista kuin Nemostakin. Se nukkuu milloin kenenkin läheisyydessä tai jopa kyljessä kiinni. Antautuu pestäväksi ja nauttii huomiosta. Patina nauttii muutenkin läheisyydestä – jopa meidän ihmisten. Se tulee mielellään lähelle rapsuteltavaksi, viihtyy sylissä ja tulee joskus jopa öisin viereen nukkumaan.

Villistä taustastaan huolimatta se on hyväntahtoinen ja lempeä luonteeltaan, mutta pentukissojen tavoin riehakas ja itsekäs. Kaneli saa tavallaan maistaa omaa lääkettään, kun on aiemmin vienyt pojilta kaikki mahdollisuudet leikkiä ja ollut joka paikassa aina ensimmäisenä. Nyt Patina on nopeampi ja rohkeampi, eikä anna periksi. Kanelikin on joutunut tyytymään katsojan rooliin, kun Patina juoksee lelujen perässä eikä anna muiden koskea niihin (lue: muut eivät ehdi).

Jokin muisto Patinalla vielä on villistä alkuelämästään. Kun ikkunasta kuuluu lintujen sirkutusta, Patina syöksyy heti ikkunaan valmiina saalistukseen. Saalistamisessa Patina onkin ihan omaa luokkaansa. Se saa saaliin (lue: lelun) aina kiinni. Ja, kun saalis on kiinni, siitä ei päästetä irti. Mahdollisuuksien mukaan saalis raahataan turvaan jonnekin piiloon. Saalistamisessa Patinalla on ihan oma tyyli – se pystyy ennakoimaan liikeradat eikä vain orjallisesti seuraa lelua (kuten muut kissat tekevät), vaan hyppää jo ennen aikaisesti sinne, minne ”saalis” lopulta on päätymässä. Leikittäjän on todella vaikeaa heiluttaa esim. lelukeppiä niin, ettei Patina saisi sitä hetkessä kiinni. Mutta kissat tyytyvät juoksemaan kepin perässä vaikka kuinka kauan. Velho kyllä taitaa tykätä siitä ympyrässä juoksemista ja siitä, kun pää menee sekaisin. 

Velho ja Patina yhdessä nokosilla.

Nemo ja Patina päikkäreillä saunassa.

Patina näyttää Nemolle, kuka hallitsee mattoa.

Kaneli tomerana pitää jopa Patinan viiksetkin puhtaana.

Kissatrio + 1

Kissatrio on saanut nyt lisäyksen. Porukkaan on tullut mukaan pieni tyttöpentu nimeltään Patina. Patina tuli meille perjantaina 16.9.2016 RekkuRescuen kautta, kuten aiemmin Velho ja Kanelikin. Patina (ent. Martta) on pentueesta, joka oli loukutettu Sulkavan kirkon pihamaalta. Pennut on arvioitu syntyneen kesäkuussa 2016.

Patina on ihastuttava ja rohkea pieni kissanpentu, jolta ei myöskään luonnetta puutu. Ensimmäisen nukutun yön jälkeen se antoi jo silitellä itseään ja nauttii valtavasti paijauksista ja rapsutteluista - jopa niin, että se saattaa keskeyttää leikit ja heittäytyä selälleen ja keskittyä täysin hemmotteluihin. Patina kehrää kovaan ääneen rutisemalla ja haravoi voimallisesti. Ja kun oikein vauhtiin pääsee, kehräys ja haravointi jatkuu jopa syödessä. Ja koska pentukissan kynnet ovat neulanteräviä, nämä hellyydenosoitukset myös tuntuvat (ja näkyvät) erittäin konkreettisesti. Aluksi palveluväen oli kuitenkin aloitettava lähestyminen aina joka aamu alusta uudelleen, koska yön aikana oli ehtinyt jo unohtua, että nuo suuret otukset ovat niitä ystävällisiä "käsiä", jotka leikittävät, ruokkivat ja ennen kaikkea paijaavat niin mukavasti. Leikeistä huomaa, että pentu on syntynyt villinä. Aiemmin Kanelin niin hienot petomaiset hyökkäysleikit kalpenevat tämän nopean ja tarkan saalistajan rinnalla. Myös ruokaillessa huomaa, että Patina osaa käyttää hampaitaan. Vertauksena ruohon syönti – Velhoraukka vieläkin kolmevuotiaana vetelee ruohonkorsia etuhampaillaan kun taas pikkupentu osaa taitavasti käyttää takahampaita ja katkaista ruohon järsimällä.

Kissatriomme jäsenet olivat odotetusti kauhuissaan uudesta tulokkaasta. Kaikki sähisivät kuolemaisillaan pelosta itseään monin kerroin pienemmälle otukselle. Tutustuminen alkoi varovasti aluksi haistelemalla tilaa, jossa pentu on ollut eristettynä ja nukkuu vieläkin kaikki yöt ja viettää suuren osan päivistä. Kaneli oli alusta asti äärimmäisen kiinnostunut tulokkaasta ja ensimmäisenä vähitellen rohkaistui tutustumaan ja luopui sähinöistä. Kun Kaneli rauhoittui, rauhoittui myös Velho - vaikka Velho edelleen pelkää ja juoksee Patinaa karkuun, jos se tulee lähelle. Patina itse ei ole ollut moksiskaan isojen kissojen uhoamisesta, vaan ilmoittaa pienellä lintumaisella kurnautuksella, että nyt on aika leikkiä ja puskee, juoksee päin ja haastaa hippaleikkiin, sillä seurauksella, että Velho pakenee kylpyhuoneeseen ja Kaneli lähtee karkuun Patinan juostessa perässä.

Meidän (nyt siis toinen) harmaa kissamme Nemo on itseoikeutetusti täysin nyreissään uudesta tulokkaasta. Se ilmaisee tyytymättömyytensä tilanteeseen sähisemällä ja murisemalla ja jos Patina silti uskaltautuu liian lähelle, tulee tassusta. Tästä huolimatta myös Nemo on äärimmäisen kiinnostunut uudesta jäsenestä, vaikkei se sitä haluaisi näyttää. Nemo käy hiljaa hiipien aina tilaisuuden tullen haistelemassa Patinan huonetta nurkasta nurkkaan ja potkimassa omasta mielestään pahanhajuisia ruokia. Osoittaakseen ylemmyyttään se yleensä käy vielä juomassa vesikupista ja lopuksi talssimassa vessalaatikolla. Mutta koska Patina ei pelkää edes Nemoa, on Nemokin vähitellen luopunut sähinöistään. Hauska pieni yksityiskohta on, että Patina pitää myös lämpimistä paikoista ja se on löytänyt saunan, jossa Nemo majailee suurimman osan päivästä nukkumassa. Näkymä on todella hellyttävä, kun pieni ja iso harmaa nukkuvat lähes vierekkäin ylimmäisellä lauteella - täysin sulassa sovussa. Patina on muutenkin hieman ihastunut Nemoon ja haluaisi kaikella tavalla tehdä tuttavuutta lähemmin. Joskus se onnistuukin vähän vahingossa, kun Nemo ei ehdi estelemään. Mutta on jo nyt nähtävissä, ettei Nemo selvästikään ole asiasta niin harmissaan kuin mitä se antaa näyttää.

Tutustumisvaihe on siis sujunut paremmin kuin olisi koskaan voinut kuvitella ja todella nopeasti. Kissatrion jäsenet ovat tosin kaikki edelleen hieman hämillään eivätkä oikein tiedä miten käyttäytyä. Kaneli, jota ei tähän päivään asti ole paljon sylissä pidelty (ponnahtaa kuin jousi saman tien pois), viihtyy täysin rauhallisena käsivarsilla kuin mikäkin sylikissa konsanaan. Velho, joka ei pentuaikojen jälkeen ole nukkunut kiipeilytornin huipulla (Kanelin vakinukkumapaikka), makoilee siellä nyt joka ilta.

Kaneli ja Patina tulevat tosi hyvin toimeen, mikä oli tietysti alkuperäinen ajatus, että meidän ADHD-kissamme saisi itselleen juoksukaverin. Nyt tuo toive näyttäisi toteutuvan. Tytöt juoksevat peräkanaa ja vuoronperään jahtaavat toisiaan. Näky on todella hauska. Kaneli on myös ottanut hoivaroolin itselleen ja tomerasti pesee pienempäänsä ja Patina antautuu ja tuntuu nauttivan huomiosta.

Patina on selvästi se puuttuva palanen ja ainakin nyt näyttäisi siltä, että tämä pieni rohkea ketunpennulta näyttävä kissanpentu yhdistää olemuksellaan ja energiallaan koko porukan yhteen.

Saammeko esitellä: Patina.

Leikistä väsyneet tytöt päikkäreillä.

Patina päätti liittyä Velhon seuraan ja kauhusta jäykkänä oleva Velho ei uskalla edes liikahtaa.

 

Patina hakeutunut Nemon viereen ja Nemon katse kertoo sen tyytyväisyysasteen.

Kissatrion omituisuuksia, osa 3: Nemo

Nemo on kissatrion alkuperäinen jäsen. Nemo on varmasti myös erikoisin sekä ulkonäöltään että luonteeltaan. Tämä hopeanharmaan kaunis kissa näyttää töpöine korvineen enemmänkin metsän otukselta kuin kissalta. Liikkuminen on enemmänkin mömmeltämistä kuin sulavaa kissaeläimen liikehdintää. Ei kannata antaa ulkoisen olemuksen hämätä - tarvittaessa Nemosta löytyy nopeutta ja ketteryyttä kuin mistä tahansa muustakin kissasta; energiaa ei vain kannata turhaan tuhlailla, vaan harkita tarkkaan, mihin sitä käytetään. Pehmeä ja pyöreä olemus kyllä todistaa siitä, että tilanteet harkitaan erityisen tarkkaan.

Nemo ei ole mikään sylikissa eikä varsinaisesti mikään erityisen ihmisläheinen niin, että hakisi kontaktia tai läheisyyttä. Se on  tyypillinen aristokraattinen britti, että palveluskunta tulkoon luokseni ja arvaatkoon itse, milloin haluan rapsutuksia ja leikkihetkiä (lue: haluan niitä aina, mutta on todella alentavaa kerjätä mitään). Ilme onkin aina ylimielinen ja lähinnä tyytymätön. Etutassut ristikkäin toistensa päällä Nemo tarkastelee maailmaa omaan tyyliinsä ja valta-asema osoitetaan makoilemalla erityisesti sohvan käsinojalla. Kun se on tyytyväinen, katse on huoneeseen päin, tyytymättömyys ilmaistaan kääntämällä takapuoli palveluskuntaan päin. Nemo on tehnyt käsinojalla makaamisesta oman taiteenlajinsa: se levittäytyy neliskanttisen nojan päälle kaikki raajat levälleen ja näyttää lähinnä ylisuurelta lepakolta.

Toinen erikoisuus on, että Nemo tykkää saunomisesta. Se haistaa heti, kun sauna laitetaan päälle ja jääkin usein moukumaan kylpyhuoneen oven ulkopuolelle, että eikö sinne saunaan jo pääse. Se asettuu keskimmäiselle lauteelle oman pyyhkeensä päälle ja keikistelee ja kehrää (lue: kurnuttaa) kuin pieni kissanpentu. Sauna on ainoa paikka, missä Nemo rentoutuu täysin ja nauttii ja osoittaa tyytyväisyytensä. Tämä johtuu osittain varmaan myös siitä, että kuuma sauna on ainoa paikka, jonne Kanelilla ja Velholla ei ole pääsyä. Sen ei siis tarvitse koko ajan toisella silmällä kytätä, tuleeko joku lähelle tai mitä muut kissat puuhaavat. Nemo on myös pennusta lähtien pitänyt vedestä. Se tykkää katsoa, kun vesi valuu pintaa pitkin ja nuorempana, jolloin ei vielä uskaltautunut saunan lauteille asti, se odotti suihkun puolella sitä, kun löylyvesi alkaa valua kohti viemäriä. Nykyään se jaksaa olla kuumassa saunassa yhtä pitkään kuin isäntäkin eikä ole moksiskaan, kun heitetään löylyä.

Nemo lempipaikallaan vanhan ja kauhtuneen sohvamme käsinojalla.

Vaikkei Nemo olekaan mikään ihmisläheisyyden perikuva, se ei tarkoita, etteikö se olisi kiinnostunut kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu. Nemo on nimenomaan tarkkailija. Mitä tahansa tapahtuu tai tehdään, Nemo tulee viereen katsomaan. Esimerkkinä tästä, että se usein hyppää vessanpöntön kannen päälle katsomaan omistajansa aamun meikkaustuokiota ja haluaa haistella kaikki puikot ja purtilot erikseen. Se jopa tietää, että kun poskipunaa levitetään, niin se on viimeinen vaihe eikä muuta mielenkiintoista ole enää tulossa, ja poistuu siis paikalta.

Olemme tulkinneet asian näin: koska Nemon turkki on silkkisen pehmeä, mikään muu maailmassa ei voi olla pehmeämpää, joten Nemo inhoaa kaikkea pehmeäntuntuista materiaalia. Se mm. kiertää kylpyhuoneen maton reunoja pitkin ja jos joutuu pakosta astumaan sille, näyttää kuin matto polttaisi tassujen alla. Mutta kaikki karheat alustat saavat sen kieriskelemään tyytyväisyydestä. Sille on siis täysin turhaa tarjota upottavan pehmeitä ja untuvaisia kissanpetejä tai peittoja.

Nemo ilmaisee myös omistajuutensa laittamalla tassunsa lehtien ja tavaroiden päälle. Se asettautuu aina niin, että tassu ulottuu puhelimen, sanomalehden, silmälasikotelon, kaukosäätimen... päälle. Ja jos teet pöydän ääressä tietokoneella töitä, Nemo hivuttautuu hiljalleen niin, että lopuksi makaa puoliksi näppäimistöllä. Lähtökohtaisesti ihan kaikki kuuluu Nemolle ja aristokraattiseen tyyliin se ilmaistaan hyvin hienovaraisesti, mutta varmasti, ettei asiasta jää kenellekään mitään epäselvää.

Nemo järjestelee valokuvia ja papereita tai siis ilmaisee, että ne ovat kaikki sen.

Kuka sanoo, että kotona työskentely on yksinäistä puuhaa!

Kissatrion omituisuuksia, osa 2: Velho

Velho on kolmikon nuori, iso kolli. Todennäköisesti siitä tulee huomattavasti suurempi kooltaan kuin mitä Nemo nyt on. Velho on luonteeltaan lupsakka ja rauhallinen. Se on sellainen "peräkammarin poika" - hieman yksinkertainen ja laiska, mutta lempeä ja hyväntahtoinen. Velhollakin on toki omat omituisuutensa. Se kerjää nykyään aina keittiössä jotain (ei raukka oikein tiedä mitä, koska oikeastaan mikään herkkupala ei sille kelpaa). Se istuu tapittaa keittiön tisikipöydän edessä ja odottaa, että joku katsoo sitä ja sitten se maukaisee (ja perään haukottelee), tämä saattaa toistua useaan kertaan. Jos sitä ei huomaa, se venyttäytyy täyteen pituuteensa pöydän reunalle ja ojentelee tassujaan kynnet edellä hamuten huomiota. Jos nostat sen syliin, se kiemurtelee heti pois, mutta ei lähde mihinkään. Sama kerjuuprosessi alkaa alusta.

Velho on meillä nimetty myös "opaskoiraksi", sillä on tapana seurata ihan jalan vieressä (joskus ärsyttävästi jalkojen edessä tupeksien) ja se yrittää arvata, mihin suuntaan olet menossa, että se ehtii olla puoli askelta sinun edelläsi. Jos arvaus on väärä, et menekään keittiiöön vaan kylpyhuoneeseen, Velho ryntää täydellä vauhdilla, koska sillä on tarve olla aina ensimmäisenä siellä, mihin oletkin menossa.

Velho ei pidä vedestä (tai tarkemmin sanottuna valuvan veden äänestä), jos se sattuu olemaan saunassa ja suihku avataan, niin alkaa todella kova maukuminen, koska se ei kertakaikkiaan kestä olla samassa tilassa, jossa vesi valuu. Toisaalta se saattaaa itse hyvnkin seistä tassu tai kaksi vesikupissa (tai joskus häntä) eikä huomaa sitä itse lainkaan.

Poikueen pennut jouduttiin vierottamaan emostaan liian aikaisin emon oman terveyden vuoksi ja Velho tuntuu selvästi kärsivän tästä enemmän kuin sisarensa Kaneli. Velholla on läheisyysongelmia eli kovasti se haluaa olla lähellä, mutta ei oikein tiedä itsekään, mikä olisi se tapa, jolla sitä läheisyyttä voisi ottaa vastaan. Nemon se on ominut heti alusta asti "emokseen" ja Nemon lähellä Velho viettäisi kaiken aikansa, jos vain Nemo olisi siihen suostuvainen. Mutta koska näin ei ole, niin Velhon on ajoittain tyydyttävä ihmisseuraan. Se hakeutuu kyllä helposti lähelle ja viereen, mutta syliin ei tule koskaan eikä myöskään oikein osaa nauttia rapsutteluista eikä silittelyistä. Nautinnollisin rapsuttelun muoto taitaa olla furminaattorilla harjaaminen. Joskus se kuitenkin yllättää tulemalla sänkyyn viereen ja kehrää omaa hassua ja kovaäänistä kehräystään (kuulostaa rikkinäiseltä ruohonleikkurilta) ja haluaa, että sitä rapsutetaan poskista ja niskasta.

Velhon lempipaikalla ja lempiasennossaan esittellen huikean pitkiä etutassujaan.

Utelias Velho ehtii joka paikkaan!

Näinhän se Velho haluaisi makoilla Nemon kyljessä kaiket päivät.

     
  

Kissatrion omituisuuksia, osa 1: Kaneli

Kaikillahan meillä on omat ominaispiirteemme ja kotkotukset - näin myös kissatriolla. Jokainen trion jäsen on todellakin omanlaisensa persoona ja sen myötä omaavat myös omanlaiset omituisuudet. Ensimmäisessä osassa esitellään Kaneli - meidän parivuotias tyttökissamme.

Kaneli on luonteeltaan vilkas. Jos Kaneli olisi ihminen, voisi hyvin epäillä, että sillä olisi ADHD - niin vilkas ja "hermoheikko" yksilö on kyseessä. Kaneli vaatii paljon huomiota ja ennen kaikkea tapahtumaa - kyllästyy nopeasti, koko ajan pitäisi olla jotain toimintaa ja mielellään vielä jotain uutta. Meillä onkin kaikenlaisia pahvilaatikkoviritelmiä olohuoneessa koko ajan ja niitä sitten muokkaillaan lähes päivittäin vähän erilaiseksi. Näin mielenkiinto pysyy yllä.

Kaneli on kissatrion jäsenistä ehdottomasti myös ihmisläheisin. Sylikissa se ei ole, mutta tulee kyllä itse lähelle ja syliinkin (kunhan et ota siitä kiinni ja pitele paikoillaan) ja on kova puskemaan. Hakee kovasti läheisyyttää ja hellyyttä (kun siis itselle sopii). Tulee myös välillä nukkumaan joko ihan viereen tai jopa rinnan päälle (pieni epäilys kuitenkin on, että laihana ja luisevana sillä on vaan niin kylmä, että haluaa tulla lämmittelemään....)

Kaneli saa juoksuhepulikohtauksia päivittäin. Sillä alkaa selkä nykimään (näkyy ihan fyysisesti ulospäin - kuin vieteripiikkejä purkautuisi selkärangasta) ja sitten mennään - ja kovaa! Eli näyttää siltä, että sillä on niin paljon energiaa, että se purkautuu suorasuihkuna ulos - vähän niin kuin olisi rakettimoottori takapuolessa. Energiapurkaukset suuntautuvat joskus myös kohtisuoraan ylös eli saa sellaisia hyppykohtauksia, että hyppii korkealle seinälle useamman kerran peräkkäin ilman mitään erillistä syytä.

Heikkohermoisuus näkyy myös arkuutena eli Kaneli on todella herkkä kaikenlaisille äänille. Vaikka on todella utelias ja ihan joka paikassa aina ensimmäisenä, niin on samalla hyvin pelokas kohtaamaan tuntemattomia asioita. Eli niin kovin rohkea tyttökissa muuttuu hetkessä arkajalaksi, jos jotain ennalta-arvaamatonta tapahtuu ja piiloutuukin heti veljensä Velhon taakse, joka on puolestaan niin ihanan yksinkertainen, ettei tajua yleensä edes pelätä mitään.

Omituinen käytös on hioutunut huippuunsa hiekkalaatikolla. Kaneli ei malta olla laatikolla tarpeeksi kauan, että saisi tarpeensa tehtyä ja siksi alkoi tekemään tarpeensa laatikon viereen lattialle. Onneksi pienestä kissasta tulee vain kuivia papanoita, jotka oli helppo korjata, mutta silti se oli suunnattoman ärsyttävää. Syy tähän käyttäytymiseen on myös siinä, että jostain syystä vessakäynneistä on tullut jonkinlainen metsästysleikki kaikkien kolmen kesken. Laatikolla asioivaa on oven takana kyttäämässä kaksi muuta valmiina heti hyökkäämään. Kaikki kolme tekevät tätä samaa - siis myös Kaneli itse - ja osaavat näin myös itse varautua siihen vuorollaan. Yritimme Kanelin kohdalla ratkaista ongelmaa niin, että laitoimme laatikot päällekkäin, jolloin ylemmästä näkee paremmin ja sieltä on helpompi hypätä ja saada kovempi vauhti, kun lähtee ulos vessasta. Osittain tämä toimikin, mutta edelleen jatkui tarpeiden teko laatikon viereen aina silloin tällöin.

Me sitten kaikessa viisaudessamme aloimme palkitsemaan Kanelia aina kunnollisen suorituksen jälkeen, jolloin papanoita ei tarvinnut enää siivoilla vessan lattialta. Sillä seurauksella, että fiksu tyttökissamme nyt ilmoittaa kovaan ääneen jo etukäteen aikeensa mennä laatikolle (ja jos et heti ymmärrä tai kuule, niin osaa kyllä laittaa volumea kovemmalle) ja että sinne täytyy tulla pitämään vahtia (ja tietysti palkita hyvä suoritus jälkikäteen). Eli olemme nyt siis kakkavahteja! Mikäli et mene pyynnöstä (lue: vaatimuksesta) vahtimaan vessaan, että neidillä on rauhallinen hetki ja tarpeeksi aikaa tehdä tarpeensa, papanakasa ilmestyy lattialle laatikon viereen. Onhan se tietysti pienempi paha käydä hetki seisomassa laatikon vieressä kuin korjailla jätöksiä lattialta, mutta ajoittain tulee kyllä mieleen, että onko tässä mitään järkeä ja tekeekö kukaan muu mitään näin älytöntä.

Koska kyseessä on älykäs kissa, se tietysti odottaa vielä, että joku on kotona ennen kuin menee laatikolle (koska haluaa palkkionsa tehdystä työstä) eikä siis turhaan käy esim. päivän aikana itsekseen siellä. Näin meitä on sitten usein jo eteisessä vastassa äänekäs tyttökissa, joka komentaa sinut ensimmäisenä vessaan ennen kuin kengät on ehtinyt kunnolla riisua. Palvesluväki tietäköön paikkansa!

Virikkeitä kolmikolle

Aloimme miettiä, mitä keksiä lisävirikkeeksi yliaktiiviselle Kaneli-kissallemme. Vaikka kuinka sen kanssa leikkii, niin hetken päästä se naukuu jo suureen ääneen, että "ON tylsää!". Pojat ovat molemmat laiskanpuoleisia eikä niistä ole kuin ajoittain juoksukaveriksi.

Rakensimme asuntomme pitkän käytävän katonrajaan hyllyt. Ne on tehty käytävän lasiovisten hyllyköiden yläpuolelle, josta pääsee hyppäämään ylöspäin. Seinälle tehtiin muutama pieni askelma, joita pitkin sitten Velhokin voisi mahdollisesti sinne joskus kiivetä. Kuinka kävikään? Kaikki kolme kissaa olivat ihan hullun innostuneita näistä hyllyistä ja uusista näkymistä. Jopa Nemo, joka ei koskaan kiipeä sohvaa korkeammalle, innostui kampeamaan itsensä katonrajaan. Ensin ajateltiin, ettei se pääse sieltä ikinä alas, koska alastulo on sille todella hankalaa lyhyiden jalkojen ja möhköisen olemuksen vuoksi. Toisin kävi - sinne se meidän harmaa herra juoksee kuin nuori kolli eikä sillä ole ollut minkäänlaisia hankaluuksia liikkua kumpaakaan suuntaan. Kaikki kolme ovatkin aktivoituneet ihan mielettömästi ja Kaneli varsinkin nauttii siitä, että on paikka minne kiivetä.

Aluksi olikin aikamoiset reviirikisat hyllyjen herruudesta - varsinkin Kanelin ja Velhon välillä. Ajoittain näytti siltä, että Velho kampeaa massallaan Kanelin sieltä väkisin alas, mutta onneksi ei mitään koskaan sattunut. Kaneli on niin nopea ja erinomainen hyppimään, ettei sillä ole mitään vaikeuksia hyppiä hyllyltä toiselle suoraan (vaikka Velhon yli). Kaneli myös hyppää kevyesti suoraan hyllyille käyttämättä mitään askelmia välissä.

Kokeilu on siis onnistunut yli odotusten. Nykyiset hyllyt eivät kauneudella koreile ja tarkoituksena onkin suunnitella oikeasti tyylikkäät ja toimivat hyllyt. Hyllyt on päällystetty eteisen matolla, jota saa ylijäämäpaloina edullisesti. Näin ne eivät ole liian liukkaita ja niistä saa kynsillä hyvän otteen kovassakin vauhdissa. Tuotekehitystä on vielä tehtävä, mutta tämä on ollut hyvä alku ja erinomainen todistus siitä, että ne toimivat ja ennen muuta kestävät myös painavien kollien rymistelyn ylös ja alas kymmeniä kertoja päivässä. Hyllyt ovat olleet käytössä puolisen vuotta.

Sen lisäksi, että kissoille avautui ihan uusi maailma ja ulottuvuus, ne pääsevät sinne pakoon myös meitä ihmisiä. Näkee selvästi, kuinka ne nauttivat siitä, että saavat olla ihmisten päiden yläpuolella ja voivat katsoa meitä alaspäin. Hyllyt tarjoavat myös rauhallisen paikan levätä ja vetäytyä pois "näkyvistä", vaikka öitään siellä ei ole vielä kukaan nukkunut.

Kaneli kurkkii hyllyyn tehdystä aukosta. Se pystyy myös halutessaan kevyesti hyppäämään "sukkana" aukosta sisään.

Koko "jengi" leveämmällä hyllyllä patsastelemassa.

Lelukepillä juuri ja juuri yltää leikittämään. Velhokin uskaltautuu leikkimään ja roikkumaan aukosta.